frontpage
 

 

Avoin ja kannustava yrityskulttuuri tukee luovaa ajattelua

Osaava ja sitoutunut henkilöstö on Marimekon voimavara ja kilpailutekijä markkinoilla. Yhtiön liiketoiminta perustuu hallittuun kasvuun, jolla pyritään luomaan henkilöstölle turvallinen ja luottamuksellinen työilmapiiri. Liiketoiminnallisessa ajattelussa ovat aina mukana myös tunteet ja välittäminen.

Marimekossa arvostetaan luovuutta, yritteliäisyyttä ja yksilöllistä osaamista. Organisaatio pyritään pitämään matalana ja joustavana. Marimekossa on tärkeää, että työntekijät tuntevat olevansa arvostettuja, mutta samalla ymmärtävät vastuunsa marimekkolaisina. Liiketoiminnalle on asetettu selkeät tavoitteet. Tehtävien suorittamisessa henkilöstölle annetaan laaja vapaus, mutta siihen sisältyy aina myös vastuu. Marimekossa kaikki perustuu yhdessä tekemiseen ja yhteisiin pelisääntöihin. Yksilöllinen ja kollektiivinen vastuu kulkevat rinnakkain.

Vuonna 2007 Marimekko-konsernin palveluksessa oli keskimäärin 405 henkeä, joista toimihenkilöitä oli 260 ja työntekijöitä 137. Tilivuoden päättyessä konsernin henkilökunnan määrä oli 411; ulkomailla työskenteli 17 henkeä. Henkilökunnasta oli naisia 91 % ja miehiä 9 %. Henkilöstön keski-ikä oli 41 vuotta.