Marimekon liiketoiminta
Vaatetus
Marimekon vaatemallistot tarjoavat laadukkaita, toimivia asuja eri-ikäisille kuluttajille kaikkeen pukeutumiseen: työhön, vapaa-aikaan ja juhlaan. Sesongeittain lanseerattavien uutuuksien lisäksi kokoelmiin sisältyy jatkuvasti saatavilla olevia klassikoita ja muita perustuotteita.
Marimekon vaatemallistoja kehitetään ajan hengessä. Monipuolisella, uudistuvalla designilla vahvistetaan brändiä ja etsitään uusia kohderyhmiä. Vaatemallistoissa näkyy entistä selkeämmin kunkin suunnittelijan persoonallinen kyky ammentaa ideoita eri aikakausilta ja eri kulttuureista sekä tuoda ne mielenkiintoisella tavalla tähän aikaan.
Sisustus
Marimekon sisustus-tuotelinjan päätuotteet ovat omassa kangaspainossa painetut puuvilla- ja pellavakankaat. Näiden lisäksi mallistoihin kuuluu erilaisia valmiita tuotteita, kuten keittiö- ja kattaustuotteita, vuodevaatteita ja kylpytekstiilejä. Kokoelmat sisältävät sekä klassikkotuotteita että sesongeittain vaihtuvia uutuuksia.
Marimekon monipuolinen kuviomaailma, uudistettu painotuotanto ja vahva suunnitteluosaaminen antavat sisustus-tuotelinjalle erinomaiset lähtökohdat kehittää uusia tuotteita niin omiin kokoelmiin kuin lisenssivalmistukseen. Mallistoja kehittäessään Marimekko luo omaa sisustustyyliään, jota voidaan kutsua myös Marimekko-trendiksi. Kokoelmille etsitään aina jokin yhdistävä tekijä, josta ne tunnistetaan Marimekko-brändiin kuuluviksi. Aiheet kuoseihin tulevat elämästä ja ympäröivästä maailmasta, luonnosta, tapahtumista ja ihmisistä. Suunnittelijoiden luovaa osaamista on löytää ideat ja lähteä rohkeasti kehittämään niistä tuotteita omaa persoonallisuuttaan toteuttaen.
Laukut
Marimekon laukkukokoelma koostuu klassikoista sekä sesongeittain vaihtuvista Marimekon vaate- ja sisustusmallistoihin yhdistyvistä laukuista. Laukut-tuotelinjaan kuuluvat myös värikkäät Marimekko-kuosiset sateenvarjot.