frontpage
 

 

Omalla tuotannolla ylläpidetään luovaa valmistusosaamista

Marimekossa omalla valmistuksella on aina ollut keskeinen sija designin synnyssä ja kehittämisessä. Oman tuotannon avulla säilytetään hyvä tuntuma niin designtuotteen valmistuksen vaatimaan tekniseen osaamiseen kuin tuotannon taloudelliseen merkitykseen.

Marimekolla on kolme omaa tehdasta, jotka kaikki sijaitsevat Suomessa: kangaspaino Helsingissä, vaatetustehdas Kiteellä ja laukkutehdas Sulkavalla. Kaikista myymistään tuotteista Marimekko valmistaa nykyisin itse vajaat puolet.  

Kankaan painaminen on alusta lähtien ollut Marimekon ydinosaamista, ja tätä osaamista kehitetään jatkuvasti. Herttoniemen-kangaspaino onkin monipuolisuudessaan ja joustavuudessaan ainutlaatuinen. Vuonna 2004 painoon hankittiin uusi, huippumoderni painokone, itävaltalaisen J. Zimmer Maschinenbau GmbH:n valmistama 12-värilaakapainokone, jossa on myös rotaatiopaino-osa. Samalla uusittiin koko kaavionvalmistus; uuden, digitaalisen kaavionvalmistuslaitteiston toimitti sveitsiläinen Lüscher AG. Vuonna 2006 painoon asennettiin uusi höyrytin ja automaattinen värikeittiö. Uudistukset liittyvät kehittämisprojektiin, jonka tavoitteita ovat laadun parantaminen, kustannussäästöt sekä tuotekehitystä tukevien teknisten valmiuksien lisääminen.

Alihankintana Marimekko-tuotteita valmistetaan sekä Suomessa että ulkomailla. Jokaiselle tuotteelle halutaan löytää juuri oikea valmistuspaikka. Suomalaisena yrityksenä Marimekko pyrkii etsimään tuotteilleen ensisijaisesti suomalaisen valmistajan. Vaatimukset alihankkijoille ovat tiukat. Esimerkiksi heijastimia valmistava helsinkiläinen Saintex Oy on panostanut tuotekehityksessään turvallisuuteen. Marimekon vaneritarjottimet taas valmistaa kirkkonummelainen Veljekset Backman Ky. Valmistuksen työvaiheet sisältävät paljon käsityötä, ja tarjottimiin käytetään vain suomalaisista sertifioiduista metsistä tulevaa puuta. Ulkomaiset alihankkijat ovat valtaosin EU:n alueelta. Viime vuosina kaikkien tuotelinjojen alihankinnat kotimaasta ja ulkomailta ovat kasvaneet.

Marimekossa laatu on vahvan designin ohella kaiken toiminnan lähtökohta ja tavoite. Tuotannossaan Marimekko käyttää korkealuokkaisia raaka-aineita, joiden laatua valvotaan omassa laboratoriossa. Alihankkijoiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa. Huomattava merkitys laadun jatkuvassa kehittämisessä on Marimekon omien vähittäismyymälöiden ja tuotannon välisellä yhteistyöllä.