frontpage
 

 

Marimekko-design on huippuunsa hiottua taiteellista ja teknistä osaamista

Vahva ja omaleimainen tuotesuunnittelu on Marimekon koko toiminnan ja yrityskulttuurin kulmakivi. Suunnittelun lähtökohtana on, että jokaisen yksittäisen Marimekko-tuotteen tulee lunastaa oma design-arvonsa sekä ilmentää Marimekon lifestyle-ajattelua. Yksilöllisen designin ohella suunnittelussa painotetaan tuotteiden toimivuutta ja käytännöllisyyttä. Suunnittelu on läheisessä vuorovaikutuksessa sekä tuotannon että myynnin ja markkinoinnin kanssa.

Kaikki Marimekon suunnittelijat lukeutuvat alansa parhaimmistoon, oli sitten kyse tunnetuista ja tunnustusta saavuttaneista kokeneista nimistä tai nuorista, uransa alussa olevista lupaavista kyvyistä. Marimekko on aina tehnyt läheistä yhteistyötä alan opiskelijoiden ja nuorten suunnittelijoiden kanssa, mikä on hedelmällistä molempien osapuolten kannalta: nuoret saavat mahdollisuuden näyttää kykynsä, Marimekko taas saa uusia impulsseja ja hyvän tuntuman ajan ilmiöihin.

Luonnoksesta painokankaaksi

Marimekko tuo vuosittain markkinoille kymmeniä uusia kangasmalleja. Uuden kuosin matka suunnittelijan luonnoksesta valmiiksi painokankaaksi alkaa vaihtamalla mielikuvia. Suunnittelija ja Marimekon sisustusmallistoista vastaava työryhmä pohtivat yhdessä, millaisena kuvio olisi toimivin ja lumoavin, millainen sielu sillä olisi, mihin kokonaisuuteen se kuuluisi. Etukäteen suunnittelijalle ei anneta ohjeita eikä rajoituksia, vaan hän voi vapaasti luoda ja tuoda kuvioihinsa omaa elämänkokemustaan ja näkemyksiään trendeistä. Näin Marimekon mallistoihin saadaan monipuolinen ja rikas tarjonta erilaisia kuvio- ja värimaailmoja.

Uudet kangasmallit saavat alkunsa suunnittelijan luovasta ideoinnista, ja jokainen uusi kangas on ensi sijassa suunnittelijansa luomistyön tulos. Työ on kuitenkin valmis vasta sitten, kun suunnittelija ja tuotannon eri ammattilaiset ovat yhdessä testanneet ideoiden toimivuuden. Kankaan lopullinen ilme ja henki syntyy yhteistyössä painon kaavionvalmistuksessa, värilaboratoriossa ja painokoneen ääressä työskentelevien kanssa. Marimekossa kaikki tuotteiden valmistusprosessiin osallistuvat ovat oman erikoisalansa parhaita taitajia.