Marimekon visiot, tavoitteet ja strategia
Visiot
”Marimekon tulevaisuuden visiot rakentuvat nuorten suunnittelijoiden kautta, aivan kuten Marimekon historian alussa 1950-luvulla. Luotamme nuorten, suomalaisten ja ulkomaisten, lahjakkaiden suunnittelijoiden rohkeaan uskallukseen luoda uutta ja ennakkoluulotonta. Pidämme kuitenkin mielessä Marimekon perusajatuksen: suunnittelun lähtökohtana on hyvä, kaunis arki. Meillä on kaksijakoinen strategia: teemme huippudesignia, mutta designin tulee olla myös taloudellisesti kannattavaa.”
(Kirsti Paakkanen, 2004)
Tavoitteet
Marimekon tavoitteena on kasvaa ja menestyä kansainvälisesti identiteetiltään vahvana suomalaisena designyrityksenä. Liiketoiminnan kehittämisessä pyritään ensisijaisesti orgaaniseen kasvuun. Brändiä rakennetaan hallitusti. Uusille tuote- ja liiketoiminta-alueille laajennutaan yhtiön perusliikeideaan sitoutuen.
Strategia
- Korkeatasoisen ja innovatiivisen suunnitteluosaamisen ylläpitäminen kilpailukykyä vahvistavana tekijänä.
- Tuotevalikoiman kehittäminen yhtiön perusliikeideaan sitoutuen.
- Brändin imagoa tukevien jakelukanavien kehittäminen ja laajentaminen kotimaassa ja ulkomailla.
- Vahvan markkina-aseman ja tasaisen kasvun säilyttäminen Suomessa.
- Viennin ja ulkomaantoimintojen kasvattaminen vuosittain runsaalla viidenneksellä edellisestä vuodesta.
- Vakaa osinkopolitiikka.
- Kannustavan ja yksilöllistä osaamista arvostavan yrityskulttuurin vaaliminen.
Taloudelliset tavoitteet
Kannattavan kasvun turvaaminen
- konsernin liikevaihdon vuosittainen kasvu yli 10 %
- liikevoitto liikevaihdosta 10 %
- oman pääoman tuotto yli 15 %
- omavaraisuusaste 60 %
Vakaa osinkopolitiikka
- tavoitteena jakaa osinkoa vuosittain
- osinko osakekohtaisesta tuloksesta vähintään 50 %