
Vyölaukku
–30 %, kun ostat yli 100 €:lla. Etu on voimassa Marimekko-myymälöissä, -sovelluksessa, verkkokaupassa ja outleteissa 8.11.2026 asti.
Imprint Belt Wallet -vyölaukku on valmistettu jäljitettävästä skandinaavisesta nahasta, jossa on metallinhohtoinen pinnoite. Etupuolen pitsimäinen Unikko-kukka muodostuu pienistä rei’istä. Laukussa on painonapilla suljettava kansiläppä sekä vahattu puuvillahihna, jonka pituutta voi säätää solmulla tai jonka voi irrottaa kokonaan. Laukussa on kaksi avointa taskua sisäpuolella.
Marimekko on Leather Working Groupin (LWG) jäsenyyden kautta sitoutunut tukemaan sen työtä maailmanlaajuisesti tunnustettujen ympäristöstandardien asettamiseksi nahan valmistukselle.
Maija Isola loi Unikko-kuvion, kuviosuunnittelun kansainvälisen ikonin, vuonna 1964. Marimekon perustaja Armi Ratia ajatteli, ettei kukkien todellista olemusta ole mahdollista vangita kuvioon. Tämän vuoksi Marimekon mallistoihin ei aiemmin kukkia kuulunut. Maija Isola suunnittelikin Unikko-kuvion pikemminkin abstraktiksi tulkinnaksi kuin fotorealistiseksi toisinnoksi kukkateemasta. Tänä päivänä Unikko on vahva ilon ja luovuuden symboli sekä tärkeä osa Marimekon designidentiteettiä.