Uusiutuvaa biokaasua Marimekon Herttoniemen kangaspainoon

04.12.2015

Marimekolla on otettu monia askeleita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hankimme muun muassa uusiutuvaa sähköä, pyrimme jatkuvasti parempaan energiatehokkuuteen toiminnassamme, ja olemme sitoutuneet oman toimintamme hiilidioksidipäästöjen puolittamiseen vuoteen 2020 mennessä.

Vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksen alla päätimme siirtyä omassa kangaspainossamme maakaasun käytöstä kotimaisen, ympäristöystävällisen ja uusiutuvista raaka-aineista valmistettavan biokaasun käyttöön.

Biokaasun käytön myötä Herttoniemen kangaspainon hiilidioksidipäästöt vähentyvät yli 700 tonnilla vuodessa, mikä vastaa noin 300 henkilöauton vuotuisia päästöjä. Meidän tavoitteenamme on luoda toiminnallamme arvoa Marimekon ystäville nyt ja tulevaisuudessa, ja samalla meillä on velvollisuus tehdä kaikkemme kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Biokaasua valmistetaan Suomessa viljelyn, elintarviketeollisuuden, kaupan ja kotitalouksien biojätteistä, mikä tekee suomalaisesta biokaasusta todellista suljetun kierron lähienergiaa.

Lisätietoa Gasumin tarjoamasta biokaasusta.