Rohkeasti omanlainen

Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan tulkinta Marimekko-naisesta.

Marimekko on kautta aikojen kannustanut naisia olemaan omia itsejään ja kulkemaan omia polkujaan. Mallistomme on omistettu rohkeille naisille.

Alkaneena vuonna tuomme yhteen kaksi rohkeudestaan ja vahvasta ammatillisesta integriteetistään tunnettua suomalaista naista, valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja artisti Paula Vesalan. Koutaniemen linssin läpi katsomme heidän yhteistä tulkintaansa rohkeasta Marimekko-naisesta sekä pääsemme lukemaan heidän henkilökohtaisia pohdintojaan rohkeudesta ja oman polun kulkemisesta.

Video: Silja Minkkinen


Koutaniemen ja Vesalan ensimmäisissä kuvissa Marimekon rohkeaa kuviosuunnittelua edustaa Annika Rimalan Tasaraita vuodelta 1968. Rimala suunnitteli Marimekolle kuvion unisex-aikakauden symboliksi, tasa-arvon raidaksi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tutustu Tasaraidan tarinaan ja tuotteisiin >

Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan tulkinta Marimekko-naisesta.

Kuva: Mariela Sarkima

Naisia omilla poluillaan

Meeri Koutaniemi on kansainvälisesti palkittu valokuvaaja ja toimittaja, joka keskittyy työssään yhteiskunnallisiin ilmiöihin eri puolilla maailmaa. Erityisesti hän on tunnettu naisten oikeuksia käsittelevistä pysäyttävistä kuvareportaaseista ja kannanotoista.

Paula Vesala on suomalainen eturivin artisti, joka tunnetaan erityisesti laulajana, sanoittajana ja näyttelijänä. Tällä hetkellä Vesala opiskelee Kalifornian yliopistossa näytelmäkirjoittamista. Vesala on musiikillinen visionääri, joka on aina uskaltanut ylittää rajoja ja kuunnella sydäntään kaikessa tekemisessään.

Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan tulkinta Marimekko-naisesta.

Meerin ja Paulan ajatuksia rohkeudesta

Mitä haluaisitte sanoa suomalaisille naisille?

Meeri: Nauttikaa elämästä. Meillä on maailman mittakaavassa tasa-arvoisimmat lähtökohdat elämään täällä Suomessa ja sen pitäisi näkyä myös meidän elämänlaadussa ja toimimisen vapaudessa. Näillä lähtökohdilla on varaa suunnata katseensa myös pois meistä itsestämme ja tehdä tekoja, joilla on positiivinen kaiku maailmalla. Kannustan kyseenalaistamaan mukavuusalueemme ja toimimaan tarpeen ja hädän edessä, jota miljoonat naiset ja lapset kokevat tällä hetkellä. Rauha ja vapaus, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, ovat utopiaa muualla maailmassa.


Paula: Kannustan meitä pitämään yhtä ja näkemään toisissamme hyviä ideoita, ainutlaatuisia suomalaisia luonteenpiirteitä, lahjakkuutta, taitoa ja uskallusta. Uskon, että aina kannattaa katsoa vähän kauemmaksi kuin huomiseen päivään, kannattaa kuvitella uusia maailmoja, ja epäonnistumista ei pidä pelätä. Uudistajien jäljissä muut tulevat oppien ja maailma muuttuu siinä ohessa.


Millaisia ovat teidän omat polkunne?

Meeri: Päätin noin 16-vuotiaana, miten voisin yhdistää tulevassa työssäni taiteen ja poliittisen aktivismin. Lähdin seuramaan omaa intohimoani ilman, että minulla oli varmuutta minkään onnistumisesta. Epäonnistumisen jälkeen olen yrittänyt uudelleen. Myöhemmin työni kulmakiveksi on muodostunut yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ja inspiroivien selviytymistarinoiden jakaminen. Aina saa pyytää apua ja muistaa kunnioittaa opettajiaan, joita voivat olla kanssakulkijoista ketä tahansa. Kiitän perhettäni tuesta ja inspiraatiosta, jotka ovat olleet polullani tärkein tienviitta. 

Paula:
Olen aina halunnut katsoa eteenpäin ja jättää menneiden analysoimiset muille. Sen kyllä voin ja sydämestäni haluan sanoa, että olen täysin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti: ilmainen koulutus ja ainakin minun lapsuudessani viiden lapsen yksinhuoltajalle hinnaltaan mahdollinen musiikkiopistokasvatus, ilmaiset kirjastot ja työlleen omistautuneet taidekasvattajat ovat olleet tärkeitä minulle. Ilman niitä olisi ollut vaikea päätyä tähän pisteeseen. Minun tieni on sisältänyt paljon työntekoa ja sivupolkuja, monia ihania kohtaamisia ja kiitollisuutta matkalla vielä tuntemattomaan määränpäähän.


Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan tulkinta Marimekko-naisesta.

Kuva: Mariela Sarkima