Armi Ratia

Armi Ratia

Armi Ratia (1912-1979) syntyi Pälkjärvellä, rajan taa jääneessä Karjalassa. Hänen isänsä oli sekatavarakauppias ja äitinsä kansakoulunopettaja. Armi opiskeli Helsingissä ja valmistui tekstiilitaiteilijaksi keväällä 1935. Samana vuonna hän meni naimisiin Viljo Ratian kanssa.

Alkutahdit Armin varsinaiselle, kauaskantoiselle elämäntyölle lyötiin vuonna 1949, kun hän meni mukaan Viljon ostamaan vaha- ja painokankaita valmistavaan yritykseen, Printexiin, ja ryhtyi hankkimaan painettavaksi ennennäkemättömän värikkäitä ja rohkeita kuvioita. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Marimekko, kun Armi ja Viljo päättivät näyttää, että Printexin erikoisista kankaista voi hyvin tehdä myös vaatteita. Sodasta toipuvan Suomen niukkuudessa ja harmaudessa Printex ja Marimekko toivat ihmisten arkeen kipeästi kaivattua väriä ja iloa.

Armi vaikutti Marimekossa tekstiilitaiteilijana, sanataiteilijana, taiteellisena johtajana, toimitusjohtajana, suhdetoimintaguruna, näkijänä, innoittajana. Hänellä oli poikkeuksellinen kyky lukea ajan merkkejä ja vaistota tulevaa, löytää lähelleen ainutlaatuisia lahjakkuuksia ja keksiä keinot, joilla muuttaa todeksi rajattoman mielikuvituksensa tuottamat oivallukset. Nähdä totuttu uudella tavalla.


Marimekon menestys nojaa yhä pitkälti Armin ajatteluun. Hänestä Marimekon tuli olla elämänläheistä, kaunista arkipäivää. Hän loi Marimekosta koko elinympäristön kattavan ilmiön, elämäntavan, asenteen.

Recommendations