Anna lahjaksi kaunista, käytännöllistä ja kestävää


Marimekko tarjoaa yrityksille monipuolisen valikoiman arvostettuja lahjatavaroita ja työtilojen sisustustekstiilejä. Lahjoina Marimekko-tuotteita arvostetaan etenkin siksi, että ne on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön ja niistä on iloa vuosikausiksi. Ajattomat Oiva-astiat ja muut kattaustuotteemme puolestaan sopivat paitsi lahjoiksi myös kahvila- ja ravintolamaailmaan.

Vuonna 2017 olemme monin eri tavoin mukana maamme itsenäisyyden satavuotisjuhlinnassa. Juhlavuoden erikoistuotteet viestivät suomalaisista juuristamme, joista olemme hyvin ylpeitä. Yhtä ylpeitä olemme siitä, että omaleimaiset painokuviomme syntyvät edelleen Suomessa, omassa kangaspainossamme Helsingissä. Herttoniemessä painetaan kaikki metreittäin myytävät ja keittiötekstiiliemme kankaat sekä osa laukku- ja vaatemallistojen kankaista – yhteensä noin miljoona metriä vuodessa.

Lahjapakkaukset

Tarjolla olevat lahjalaatikot ja pussit on varta vasten suunniteltu tuotteidemme paketointiin. Mainio vaihtoehto lahjapakkaukseksi on myös kuviollinen kangaskassi, jolle on käyttöä myöhemminkin. Annamme mielellämme vinkkejä tuotteidemme pakkaamiseen. Halutessasi paketoimme tilaamasi lahjat puolestasi ja toimitamme ne suoraan vastaanottajan osoitteeseen.
Ajatuksella valittu, kaunis ja laadukas lahja on mieleenpainuva kiitos ja kannustin. Ota yhteyttä ja jatketaan ideointia yhdessä.

yritysmyynti@marimekko.com


Tutustu kevät/kesä -mallistoomme >>