Marimekon kevään 2016 vaatemallisto: Tekijöiden ajatuksia

Kolme kevään 2016 vaatemalliston suunnittelijoista kertoi meille mietteitään malliston teemasta ja työstään Marimekossa. 

Emmakaisa Soisalo
Design manager, Marimekko-muoti

Millaista on työskennellä Marimekossa? Mikä sinua inspiroi?


Kiinnostuin printeistä jo opiskellessani vaatesuunnittelua. Marimekon vahva historia design- ja painotalona tekee siitä unelmatyöpaikan varsinkin suomalaisille suunnittelijoille, joten olin todella iloinen päästessäni tänne töihin valmistuttuani. Nyt neljän vuoden jälkeen voin sanoa, että tämä on entistäkin kiinnostavampi paikka työskennellä. Marimekko on vahvojen ja mielenkiintoisten persoonien talo, mikä tekee työnteosta hyvin inspiroivaa ja voimaannuttavaa.

Kevään 2016 mallisto on kunnianosoitus vahvoille naisille. Miten tämä näkyi suunnitteluprosessissa? Millainen sinusta on vahva nainen?

Innoittajiamme olivat Marimekon historian vahvat naiset, jotka olivat aikansa roolimalleja, mutta ovat yhtä lailla ajankohtaisia nyt. Mallisto yhdistää hienosti menneiden aikojen Marimekon ja nykyajan. Sen teemassa korostuvat asiat, jotka koen tärkeiksi suunnittelussa: funktionaalisuus, vahvat linjat ja tietysti hyvä istuvuus. Minusta vahva nainen on luonnollisesti itsevarma. Hän saa voimaa naiseudestaan, ja se näkyy myös hänen pukeutumisessaan ja elämäntyylissään. 

Valitsit yllesi Jokapoika-paidan. Miksi?

Jokapoika on todellinen Marimekko-klassikko. Siihen sisältyy vahva viesti historiastamme, mutta se on samalla hyvin trendikäs. 

Julia Reuter
Marimekon vaatesuunnittelija

Millaista on työskennellä Marimekossa? Mikä sinua inspiroi?


Minulle Marimekko on enemmän kuin muotitalo. Minua kiehtoo sen kapinallinen puoli, ja minusta sillä on paljon annettavaa modernin naisen pukeutumiseen. Marimekko-naisen tunnistaa helposti, mikä on harvinaista monelle brändille.Kun aloitin työt Marimekossa, mielessäni oli kuva menestyvistä ja voimakastahtoisista bisnesnaisista. Todellisuus oli juuri sitä - ja vielä paljon hauskempi! Marimekossa työskentelevät naiset ovat minulle esimerkkinä joka päivä.  Marimekon arkisto on loputon inspiraationlähde. On upeaa työskennellä ikonisten kuvioiden parissa.

Kevään 2016 mallisto on kunnianosoitus vahvoille naisille. Miten tämä näkyi suunnitteluprosessissa? Millainen sinusta on vahva nainen?

Mielessämme oli aktiivinen, työssä käyvä nainen, ja oli inspiroivaa kuvitella, miten yrityksen alkuvuosien voimanaiset käärivät hihansa ja saivat asioita aikaiseksi. Samassa hengessä me halusimme päivittää vaatteidemme materiaaleja ja leikkauksia ja huolehtia siitä, että jokainen yksityiskohta on loppuun asti mietitty.Minulle vahvuus tarkoittaa sekä itsensä että muiden kunnioittamista. Se on uskoa omiin näkemyksiin ja positiivisen palautteen antamista toisille. Omassa työssäni joudun paljon ratkomaan ongelmia ja neuvottelemaan parhaan mahdollisen ratkaisun löytämiseksi, ja kun siinä onnistuu, ääneen lausutuilla kiitoksilla on suuri merkitys.

Valitsit yllesi Katrin-paidan. Miksi?

Paidan kuosina on Marimekon ikoninen Piccolo-raita silkille painettuna. Klassiselta pukupaidalta mallinsa saanut tunika on vaatekaapin todellinen luottokappale! Ja mikä parasta, se tuntuu hyvältä päällä.


Riikka Buri
Freelance-suunnittelija, lastenvaatteet

Millaista on työskennellä Marimekossa? Mikä sinua inspiroi?


Olen aina pitänyt Marimekon estetiikkaa kiinnostavana, ja minua kiehtoo yrityksen värikäs historia. Minua inspiroi eniten 60- ja 70-lukujen Marimekko - aikakausi, joka ilmensi Marimekon syvintä olemusta. Suunnittelijat, jotka tuolloin työskentelivät talossa yhdessä Armi Ratian kanssa, olivat äärettömän lahjakkaita. Lastenvaatteiden suunnittelussa lähtökohtanani ovat aina värit ja mukavuus. Kun ensimmäisenä työpäivänäni näin Marimekon klassikkoprinttien värityksiä, en meinannut uskoa silmiäni - niitä on satoja!

Kevään 2016 mallisto on kunnianosoitus vahvoille naisille. Mitä se sinulle merkitsee? Millainen sinusta on vahva nainen?

Minusta mallisto on kunnianosoitus kaikille naisille. Sen vaatteet ovat moderneja ja käytännöllisiä, ja niissä voi tuntea olonsa vahvaksi ja itsevarmaksi kaikissa elämänhetkissä.Vahvalla naisella on rohkeutta olla oma itsensä aikamme kiihkeätempoisessa maailmassa. Hän päättää oman tahtinsa.

Valitsit yllesi Lilian-mekon. Miksi?

Annika Rimalan 60-luvulla suunnittelema Lanketti-kuvioinen mekko on yksi suosikeistani, ja tämä on siitä modernisoitu versio. Sininen Lanketti on mukana myös kevään lastenmallistossa.

Valintaa täsmääviä tuotteita ei ole.

Valintaa täsmääviä tuotteita ei ole.